Mitäs me saimmekaan aikaan viime vuonna..
Titteleitä tuli pari lisää, eli Jällivaaran Cacibin ja Outokummun JK1:sen myötä Nepasta leivottiin KANS MVA. 
Itselleni jännittävimpiä hetkiä koettiin Tokon SM:issä, ja PK-puolen jälki-kisoissa kun sen puolen kisamaailmaan tutustuttiin ensimmäistä kertaa viime kesänä.
Hakukisoissakin oli tarkoitus startata, mutta se haave siirrettiin ensi kesälle.
Tokossa ylläpidettiin taitoja sen verran, että napattiin syksyllä piirinmestaruus.
Agissa kisattiin joitamia startteja loppukesästä alkaen. Nollia ei saatu aikaiseksi, mutta kisaaminen Neepin kanssa on alkanut tuntua siinäkin lajissa jo ihan mukavalle kun rimoja ei kolise enään samallalailla kuin mitä se nuorempana keräili.
Näytteyissä käväistiin muutama ja ihan mukavalla menestyksellä.
Terveennä on molemmat koissut pysyneet, mitä nyt Neepillä oli kesällä pientä jumitusta selässä.

Mitäs me tänä vuonna aiotaan?
Toko tulee varmaankin edelleen olemaan se "päälaji", vaikka jossakin välissä uhosin päälajiksi vaihtavani jo agilityyn.
Koitan nyt kaivella sen tokokärpäsen talviunilta ja alkaa taas reenaamaan, niin käydään muutamat kisat.. Kesällä on ehdottomasti päästävä taas Tokon SM:iin, ihan sen mahanpohjan kipristelyn, selkäpiitä hivelevän jännityksen ja suuren kisan tunnelman vuoksi..heh, on mulla addiktiot.. =D
Ennenkaikkea jos saataisiin taas kiva joukkue kasaan niin päästäisiin porukalla viettämään mukavaa kesäpäivää lajin parissa.
Agi on sitten varmaan se "kakkoslaji", nyt en lyö ees tavoitteita.. ne nollat tulee jos on tullakseen. Pidetään hubaa radalla ja naatiskellaan! Ja mennään lujaa..
PK-puolella otetaan ny varmaan se hakuilu enempi työn alle kuin jälkien ajaminen. Jos sitä sitte loppukesästä / syksyllä kisaamaan ja HK1:stä tavoittelemaan..
Näyttelyitä ei nyt alkuvuodelle ole suunnitteilla kuin Tuusniemi, katsotaan miten ehtii/raskii/kalenteriin mahtuu muita. Mutta niissä nyt ei ole tavoitteita, hupia emännälle?
Niin, ja yhtenä haaveena olisi päästä käymään ehken naapurimaassa tokoilemassa, kassotaan nyt what happening..
Mutta nyt muistuttelen itselleni, että nää on vaan pieniä haaveita, vaikka tavoitteita pitää aina olla.
En jaksa enään ottaa hirmu stressiä treenaamisesta, jos ei ehdi niin sitten ei ehdi.
Jos emme johonkin tavoitteeseemme pääse, niin sou what.
Koitetaan nautiskella arjestakin, ja huonoinakin päivinä muistaa kuinka paljon nuo karvakasat tuo iloa elämään ilman tittelssoneitakin. Kun vaan saisimme kaikki terveenä pysyä, se on tärkeintä.