Pallohallissa kuitenkin käytiin tokoilemassa. Aluksi seuraamista ja piippaukseen puuttumista. Eteenpäin ei menty ennenkuin oli hiljaista. Sivulla ollessa kyllä on hiljaa, mutta heti kun ottaa ekankin askeleen niin phiiiih... Tästä sitten huomauttelua ja rauhallisemapaa käskyä ja rauhallisempaa lähtöä. Pikkuhiljaa kun kierrokset laski niin alkoi piukuna vähenemään. Tätä pitää ottaa nyt joka kerta hallilla enempi. Sitten luoksetulon stoppeja. Kokeiltiin meille uutena systeeminä pysäyttämistä seiso-käskyn vahvikkeena pallon heittämistä yhtä-aikaisesti. Tämä näyttäisi tehoavan, joten jatketaan tällä systeemillä. Ruutuun menoja taas vasemmalle päin merkiltä. Silloin kun on lelu ruudussa niin menee. Silloin kun ei ole, ei mene. Sama ongelma oli silloinkin kun aloiteltiin suoraan menemistä ruutuun, joten jospa se alkaisi iskostumaan päähän kun vaan tekee toistoja. Pitää vaan ens kerralla ottaa lähetykset oikealle päin.

Tunnaria. Ei kokonaisena liikkeenä vaan ihan oman nostamista useampaan otteeseen parin metrin etäisyydeltä. Laitoin aina saman kapulan eripaikkaan. Joka kerta nosti oman, ei koskenutkaan muihin. Pitää nyt näitä tehdä vähän aikaa, ennen kuin otetaan taas kokonaisena liikkeenä. Nostojen jälkeen nakkelin vielä yhtäkapulaa ja Nee luovutti sitä eteen. Meinaa pureskella. Kotona nostaa ja pitää pureskelematta, hallilla on levottomampi. Tätä sitten koitettiin rauhoitella nätisti pitämiseksi ja irrotusta ei ennen kuin on lupa annettu. Tässäkin on kyllä vielä hommaa.. Loppuun kaukoja, jotka minusta taas ihan ok. Pari kertaa vapautus taakse jätetylle palkalle ekasta seisomaan noususta. Sitten sarjana I-M-S-M-S ja vapautus. 

Laitetaanpa tähän loppuun vielä kuva pikku-pakkas-pööpöilijöistä. Eikö ole innokkaan näköisiä ulkoilemaan lähtijöitä ;D

380267.jpg