Tulipas mieleen kirjoitella tännekin, kun pitkästä aikaa käytiin kentällä tokoilee ja pitkästä aikaa ehtii kirjoittamaan!
Armi on ollut riehunta-kiellossa etujalan ontumisen vuoksi. Ontuminen alkoi siitä, kun Armi leikki pari tuntia kaverinsa Lucan, jack russelin kanssa.
Ilmeisesti venäytti jalan silloin ja siitä seurauksena pitkäaikainen ontuminen.
Käytin sen varmuuden vuoksi kuvissakin ja diagnoosi oli seuraavanlainen:
Olkanivelet siistit. Vasemman värttinäluun distaalipäässä kasvulinjan kohdalla luussa hieman "nokkaa". Kyynärnivelissä ei merkittäviä muutoksia. Ei panosteiitti muutoksia nähtävissä.
Eli tuo pienen pieni "nokka" voi aih.ontumista ja el.lääk suositteli kuvaamista aikuisiällä uudestaan. Kuvataan sitten vaikka samalla kun lonkat kuvataan pari vuotiaana. Kasvulinjat ovat vielä auki, voi olla että tuo "nokka" tasoittuu, toivottavasti. Ontuminen on vähentynyt, eikä sitä oikeastaan ole havaittavissakaan kuin joskus levon jälkeen.
Varasinpa neitille jopa pari hieronta aikaa, jotka tosin saadaan odotella kuun loppuun saakka.
Metsälenkit ollaan jätetty väliin, koska neiti on välillä aika hurjapää kiipeilemään ja hyppelemään korkeilta paikoilta.. ja mättähilläkin meno on hepulin sattuessa sellaista, että hirvittää katsella.. Vauhtia siis riittää, kun sille päälle sattuu.
Kolmen koplan kanssa ollaan sitten opeteltu kulkemaan nätisti kaupunkilenkeillä. Ne onnistuukin jo ihan mainiosti, mitä nyt loppulenkistä Armia alkaa ottamaan pannuun tylsä nätisti käveleminen ja roikkuu milloin kenenkin hihnan jatkeena, tai sitten se alkaa tallustelemaan minun kantapäissä aivan kiinni.
Pentuagilitykurssi päättyi ja agilitystä olemmekin tauolla. Armi oppi jo ihan hienosti muutamia esteitä ja pieniä ohjausharjoituksia.
Kevyt tokoilu on ollutkin sitten viikottaisessa ohjelmassa.
Mitä liikkeitä Armi osaa Tokon alokasluokasta..
Luoksepäästävyys - ei ole opeteltu, tuskin tulee olemaan ongelma..
Paikkamakuu (sisällä 1min), häiriössä kentällä vielä pysyminen epävarmaa. Toisinaan ei ole kuullutkaan mitä "plats" tarkoittaa..
Seuraaminen taluttimen kanssa - ei ole opeteltu, hups..
Seuraaminen taluttimetta, muutamia, n.5-10 askeleen pätkiä ja sitten palkka. Pysähdyksissä osaa istua automaattisesti. En ole ottanut pitkiä pätkiä vielä.
Pomppu-apinuus vaivaa välillä, mutta en ole karsinut sitä vielä pois, ettei innokkuus laske. Välillä seuruutan namilla imuttamalla, välillä lelupalkkaa. Lelupalkka tosin saa pomppuapinointia aikaan..
Liikkeestä maahan meno - tietää mitä plats tarkoittaa ja pystyn erkanemaan käskyn jälkeen jo askelia, toisinaan tekee jopa yllättävän terhakkaasti maahanmenon.  Vartaloapu mukana vielä.
Luoksetulo - osaa hyvin. Paikalla istumista vahvistettava. Tulee hyvin hienolla vauhdilla suoraan sivulle hauskalla pompulla.. loppuasentoa vahvistan vielä käsiavulla.
Liikkeestä seisominen - ei ole opeteltu..
Hyppy - osaa hypätä ja jäädä seisomaan johon olen tässä vaiheessa palkannut. Meinaa karata hypylle, kun se on niiin kiva. Pysymistä sivulla vahvistettava.
Kaikenkaikkiaan hauska otus. Osaa kyllä tehdä, kun keskittyy!