Tiistaina päästiin pitkästä aikaa treenaamaan. Alkuun otettiin idaria ja palkkasin hyvästä seuraamisesta. Yhdessä välissä kun olin jättänyt Nepun yhdelle sivustalle istumaan. Nepun toiselta puolen lähestyi mies. Neppu väisti sitä urinan kanssa pois paikaltaan. Mistä lie ottanut moista hittiä. Mies käveleskeli kyllä jotenkin kummallisesti. En tiedä kuka oli, varmaan joku pystykorva-immeinen joka oli tullut tiiraamaan pystiksien näyttelytapatreeniä. Käveli sen näköisenä kohti, että aikoi kysyä jotain, mutta poistui paikalta kun huomasi häirinneen meidän treeniä. Otettiin sitten istuminen uudestaan ja lopetettiin idari siihen. Tässä vaiheessa paikalle alkoi lipua myös äänekästä porukkaa ja me siirryttiin hieman sivummalle treenaamaan. Luoksetulon pysäytyksiä merkin kierron kautta. Kerran liike kokonaisena ja kerran suora luoksetulo. Topeista arvosanaksi ehkä 8, edelleenkään ei niitä kympin toppeja löydy.Grrr... Ruutua; Eka
tyhjään, joka aivan loistava!! Loppukävelyt mukaan ja palkkaa pysymisestä. Ei sitten otettu lisäksi kuin yksi juoksu ruutuun lelulle ja that´s it. Kerran metallihyppynouto, ok. Ohjatussa oli merkki alkuun hukassa. Huomautuksen jälkeen merkkiä muutama kerta. Kerran nouto oikealta ja perään pari pelkkää merkkiä. Näissä täytyy alkurutiineissa olla tosi tarkkana ja säntillinen, että Nee pysyy kartalla mitä piti tehdä. Se on semmonen höpöttäjä muuten, että unohtelee asioita herkästi. Emäntäänsä vissiin
tullut.. Kaukoja; nyt meni taas alkusoitossa ihan plörinäksi. Oli noussut kyynärpäiden varaan jo kun käännyin 15askeleen päässä. Takaisin koira maahan. Pari kertaa sekoili vaihdoissa. Lopetettiin sitten kun oltiin saatu onnistuneet aloitukset pari kertaa. Lähistöllä oli muutama sakemanni treenaamassa. Liekkö tuijotellut niitä ja taas unohtanut mitä oltiin tekemässä. Loppuun paikallaanoloja pojan koltiaisten seurana. Makoili pari min ja itse olin näkysällä. Korvat pyöri taaksepäin jossa agitreenit.
Loppuun istuminen hetkisen. Tässäkin pysyin näkysällä, koska häiriötekijät ovat hallilla todella suuret.