Eilen illalla käväistiin paavolassa agility-treeneissä. Mielosen Anne oli kehitellyt radan jossa mm. paljon takaaleikkauksia. Asenne oli vähän hukassa ja meni häseltämiseksi kun en saanut töppösiä toisen eteen. Hyvin se kuitenkin irtoaa kun vaan käskyttää eteenpäin jos ohjailee takana. Pujotteluihin olen tyytyväinen kun malttoi tehdä loppuun asti, vaikka itse siirryin kauemmaksi vasemmalle muurin taakse. Puomin kontakteja sitten erikseen onnistuneesti muutama toisto.

Treenien loputtua otin vielä metristä ja estenoutoa. Metrisestä pudotin aluksi yhden lankun ja yli meni. Sitten metristä meinasi kiertää ensin. Otettiin sitten niin että ohjasin sen edestakaisin ja kapula suussa. Loppuksi sitten saatiin menemään ilman apuja edestakaisin. Mennessä puhtaasti yli, takaisin tullessa ponnistaa esteestä. Estenouto kertaalleen madalletulla versiolla ja se ok. Nyt oli ns. hyvä "agre" päällä Nepulla touhussa, kun ei meinannut päästää irti kapulasta! Ja kun päästi irti niin heti tommasi takaisin kiinni. Yleensä kun on ollut se ongelma että tyyliin tiputtaa varpaille, pito löysä ja hienoista pureskelua. Nyt pito oli erinomainen.