Marin kanssa jälleen toko-treffit. Vaihdettiin kenttää taas, nyt touhuttiin raatosuon puiston kentällä. Odotellessa Maria kertasin ruutuun menoa. Ekalla lähdöllä Nepulla piti käydä tarkistamassa joka merkki, ja muutenkin höpötteli omiaan. Ei hakenut paikkaansa kosketusalustalle. Sain lopen viimein sen kuiten siihen alustalle pysähtymään ja tähän lopetettiin tältä erää.

Marin tullessa otettiin taas paikkamakuu, minä piilossa. Ei ongelmia. Aika reilu 2min. Sitten otin kaukoja yhtäaikaa kun Mari treenasi Bitillä. Hyvää häiriötä. Korvat muljuili Nepulla koko ajan taaksepäin, ja mutta ihan tyytyväinen olen keskittymiseen koska teki kuitenkin pyydetyt istu-maahan käskyt. Lopuksi koitin vielä ottaa lähempää ja rauhallisemmin istumaan nousua, jottei takapuoli lennähtelisi eteenpäin. Saatiin loppuun onnistumiset. Treenasin seuraamisen juoksua palkaten pallolla taaksepäin, ja koitin tässä olla täpäkkänä itse jotta heitän oikea aikaisesti kun Nee on just oikeassa kohdassa. Edistäminen meinaa olla juostessa ongelma. Loppuun vielä ruutua, ja nyt sitten ruutuun menot alustalle meni nappiin. Siinäpä se. Perjantai illan reeni. Jos nyt lähtis vielä käymään kaverilla kylässä niin tulis sosiaalisuutta treenattua itsellekin ;D