Käytiin paavolassa pitkästä aikaa. Marin kanssa roudattiin kentälle muutama hyppy, putki ja kepit. Niistä sitten eri variaatioita pyöritellen pientä radan pätkää. Ennen kun alettiin ottamaan agiliitoa otettiin paikkamakuu. Olin nyt piilossa 3min. Ei ongelmia. Kentällä oli jotain tyttösiä lähdössä koiriensa kanssa ja kävelivät aika läheltäkin. Hyvin pysyy paikallaan.

Sitten agia: Kolmen esteen eteenmenot meni oikein mukavasti, käännätellessä sitten välillä joku rima kolisi alas. Kepit liialla vedätyksellä kun olin keppien vasemmalla puolen, lopetti pari kertaa kiireessään kesken, mutta saatiin uusinnalla onnistumaan. Ihan mukavastihan tuo pelitti vaikka taukoa on ollut useampi viikko.

Marin reenatessa otin Nepulle ruutuun menoja ja sinne pysäyttämistä seisomaan. Ihan mukavasti meni ruutuun, pitää vaan alkaa ottamaan nyt korjauskäskyjen vasen ja oikea opetukseen. Mari sitten toimi noudossa liikkeenohjaajana. Otettiin kolme toistoa. Ekalla otoksella nytkähti Marin käskystä, ja luovuttaessa ehti tiputtaa kapulan varpailleni kun olin ottamassa sitä. Salaman nopeasti itse korjasi tämän ja nosti uudestaan kapulan ylös, ennen kuin ehdin kissaa sanoa.. Toisella otoksella nytkähti taas Marin käskystä, muuten hyvä suoritus. Kolmannella kerralla ei enään nytkähdellyt, ja palkkasin tästä suoraan riepu-lelulla.