Käytiin tänään Marin kanssa katsomassa Haapavedellä paimennuskisoja. Mukavaa välillä käydä katsomassa bordercollieita ihan oikeissa "töissä". 

Iltasella lenkkeiltiin Sessujen kanssa sitten kunnon lenkki. Mietiskelin tänään kävellessäni miten saisin opetettua Nepulle juoksemaan minusta noin 10 metrin säteellä. Sillä kun on kaksi tapaa, silloin kun annan sille käskyn "vapaa" -> juoksee minusta noin 50 metrin päässä. (Toki pysähtelee säännöllisesti katsoman taakseen tulenhan perässä ja pyrähtelee luonani tämän tästä) Tai sitten jos käsken "vierelle", niin siinä se sitten tallustaa korvat luimussa peitsaamalla metrin säteellä, että on mälsää. Olen yrittänyt opettaa "mene vaan" käskyn, mutta vauhti aina kiiiihtyyy ja taas ollaan kohta siellä huitsin nevadassa asti ja sitten ei tarvi kuin murahtaa, niin taas jurnutetaan ihan vierellä tai siirtyy jopa minun taakse löntystelemään. Ehkä tuossa koirassa ei olekaan kuin kaksi vaihdetta; ON ja off.

Nepun kanssa ei ole nyt muutamaan päivään tullut juuri treenailtua, eilen otin muutaman kapulan noston ja pitoa sisällä. Antaahan potea tuota juoksuaan nyt vähemmällä treenillä, sillä on nyt 6. vuorokausi juoksua menossa. Figo ei ole reagoinut vielä millään tavalla, hyvä niin. (Figo on kastroitu maaliskuussa) Laitan ne kuitenkin päiväksi erilleen, ettei pääse vahingossakaaan kiusaamaan tyttöä. Saattaahan se olla, että se jossain vaiheessa muistaakin että on sillä munaskut ainakin joskus ollut...