Sunnuntaina tokoiltiin Lammisen Päivin koulutuksessa, täällä Kajaanissa kuluntalahden ratsastuskoulun maneesissa. Olipas mukavaa kerrankin päästä itsekin koulutettavaksi!

Aloiteltiin porukalla paikallaanoloharjoituksilla. Ensin riviharjoituksena.
Neepu piippaili koko ajan kun olin piilossa. Oli näköjään taas "piip"-päivä..huoh..
Päivi neuvoi sen jälkeen erilaisia paikallamakuu harjoituksia koko porukalle:
-nakit/namit koiran eteen, molemmille sivuille. Harjoitus on sitä vaikeampi koiralle, mitä lähempänä namit on. Koira ei saa ottaa nameja, eikä nameja anneta maasta koiralle vaan ne poimitaan harjoituksen loputtua pois maasta ja annetaan palkkio taskusta.
-Koira maahan ja häiriköidään itse koiraa hyppäämällä sen edessä ja vaikka taputtamalla käsiä yhteen. Heitellään lelua jne, miten sitten keksikiin vaikeuttaa harjoitusta.
-Koira maahan ka kaveri häiriköi!
-Muodostetaan kaksi rivistöä koirakoita nokat vastakkain parin metrin välillä. Koirat maahan. Reunimmaisen koiran ohjaaja jättääkoiran ja kävelee "kujan" läpi toiseen päähän ja kutsuu sieltä koiransa luokseen.
-Neepille tästä lähtien paikallaolotreeneihin namipurkki nokan eteen --> saa jotain ajateltavaa, ja toivon mukaan auttaa hiljenemiseen.

Nepun päänmenoksi mietittiin päivän aikaan miten saataisiin volyymit taas "äänettömälle".
Aamupäivällä otettiin ruutua ja siinä merkille menossa tuli vinkupiippaus mukaan. Kokeiltiin aluksi niin, että käskin Nepun takaisin heti kun äännähti.
Muutaman kerran kokeilin lähettää merkille uusiksi, mutta ei toiminut.
Sitten otettiin lelu kehiin ja pienen "riekkumisen" jälkeen lähettelin Neppua merkille ja tämä lähti onnistumaan hyvin. Pieni "käh käh" ääni sieltä pääsi, mutta parempi sekin kuin haukkuminen tai vinkuminen.

Ohjeeksi tähän siis, että kokeenomaiset treenit nyt pois ja ruutuun lähetykset tehdään jatkossa vähän aikaa suoraan merkiltä, ei kokeen omaisena ensi merkille jne.
Neepin täytyy saada "purkaa" omaa päätään välillä näköjään johonkin ja tässä tapauksessa toimi narulelu --> ja sillä itseään päähän lätkiminen.
Pitäisi vaan keksiä jokin keino, millä saa kokeessa sen pikkunupin välillä "purettua", jos kaikki liikkeet suoritetaan putkeen. Meille onkin aina paremmin passannut liike tai pari kerrallaan kokeessa, josta sitten on päässyt välillä palkkaamaan.

Iltapäivällä katsottiin miten saisin parhaiten Neepulle opetettua luovutukset suoraan sivulle. Sen se periaatteessa jo osaa, apukäskyn "sivu" kanssa. Nyt vaan pitäisi ottaa se tehotreeniin niin saisi heitettyä apukäskyn pois.
Piippaamista oli kapulan oton yhteydessä ja harjoiteltiin eri keinoja millä sen saisi ottamaan kapulan, että on hiljaa:
-Kapula maahan, kävelin Neepi mukana kapulaa kohti ja siitä "tuo" käsky hyvissä ennen kapulaa, jatkaen itse koko ajan kävelyä-->Neepu nostaa kapulan ja tulee kapula suussa seuraamaan sivulle.
-Samaa systeemiä kokeiltiin myös niin, että kun koira on nostanut kapulan ja tulee seuraamaan, otinkin pari askelta taaksepäin ja pysähdyin, samalla sanoen sivulle käskyn.

Päivän aikana pohdiskeltiin myös seuraamisen askeltamisia, oikean rytmin hakemista ja kiiinnittämistä huomiota käännöksiin jne.

Kiitos Päiville vielä kerran koulutuksesta ja kiitokset myös kaikille muille mukana olleille!
Vaikka olikin aikasta kylymä, niin silti oli oikein antoisa päivä =)

Jatkossa emme enään treenaile pallohallilla tokoa silloin kun siellä on agitreenit yhtäaikaa -->kiihdyttää koiraa liikaa. Toivotaan, että keväiset säät alkaa pian niin voidaan treenailla ulkosalla.
Tähän muutamia kuvia sunnuntailta, jotka ovat Tikkasen Minnan ottamia:

Tässä kuvassa Anna Kaisa & Dani, Miitta & Hugo ja Minä ja Neepi

Neepi odottaa tekemistä

"Voitko sanoa jo jotain mullekin, eläkä höpötä siinä muiden kanssa joutavia"

Merkille lähetystä



Merkillä

Ruudussa



Loppuun poseerausta