Muun porukan talloessa hakualuetta, käytiin Tarjan kans tallomassa esineruutu. Sinne kolme esinettä. Otin sen sitten heti alkuun Nepulle. En älynnyt katsoa lähetyspaikkaa toisesta reunasta, mikä olisi ollut parempi tuulen suuntaa ajatellen. Neppu sinkoili lähetyksessä ihan päinvastaiseen takakulmaan. Sieltä kuitenkin nousi eka esine ja toi hienosti loppuun saakka. Toinen nousi kans pienen säätämisen kautta keskeltä. Kolmannesta ei meinannut saada hajua ollenkaan, joten jätin koiran istumaan ja kävin näyttämässä esinettä. Seuraavat esinetreenit otetaan sitten suikaleina, että saatais tähänkin suoraviivainen eteneminen takarajalle.

Haku-mettään Nepulle 4 maalimiestä. Ensimmäiset taas etukulmiin, menivät jo valmiiksi. Hienot pistot teki molempiin. Nyt mälläili vaihteeksi rullan kanssa, ja tiputteli ennen luovutusta. Anna oli kääriytyneenä pressuun, niin sitä haukahti, Anna oli avittanut hieman heilauttamalla irtorullaa, jonka sitten oli napannut mukaansa. Hennalta ei rullanotto ongelmia. Näytölle mentäessä haukahti kun ei maalimies kaivanut tarpeeksi nopsaa nameja esiin. Kolmannen ja neljännen maalimiehen lähdön metsään näytin Nepulle ja käytin mutkan pois ennen lähetystä. Kolmatta etsi kauan suopursujen keskeltä, eikä haju sattunut nenukkiin sitten millään. Teki kuiten hienon tyhjän piston palaten lopulta takaisin. Uusinta lähetys hieman eri kohdasta ja jälleen teetätti töitä kovasti, lopulta tuottaen tulosta ja sieltä nousi taas irtorulla hyvin. Paitsi luovutuksessa taas tiputteli. Tosin tässä vaiheessa jo läähätyksen määräkin oli melkoinen, joten hankala kait tuo pitääkin irtsikka tiukasti suussa kun oli niin kuumakin. Neljännelle maalimiehelle sinkosi sata lasissa.. vanha ystävämme varjokaveri oli nyt mukana joka vei aivan takarajalle, ellei ylikin, jatkoi kuitenkin mielikuvituskaveristaan huolimatta hommia ja maalimies löytyi josta irtosi suorapalkka.
Hienolla innolla tekee nyt hakuhommia. Nyt pitäis pikkuhiljaa saada umpipiilot mukaan, kun ne on vielä täysin arvoitus mitä tekee.