Tänään ei treenattu muuta kuin intouduin päivällä ottamaan taas tokoesteen kanssa hyppyä muutaman kerran. Muuten ok, mutta tuo meidän hyppy on vaan niin pieni, että meinaa istua sivuun. Pitää juoksun loputtua muistaa käydä ottamassa kentällä ihan oikean kokoisen esteen kanssa. Palkkasin lelulla. Ja kun Nepulla tekemisen intoa riitti, niin kierrätytin sillä pusikkoa ja otin siihen pysähtymisiä ja välillä kutsuin suoraan eteen istumaan. Nämä on Nepun lemppari juttuja treenata ja koiran katseessa on erityinen tekemisen ilo. Saa itsellekin tosi mukavan fiiliksen treenistä, kun huomaa että tuo höppänä tulee niin onnelliseksi kun sitä vähän hyppyyttää takapihalla :)

Päivällä käytiin koko sakilla juoksemassa pururadalla. Itse en ole koskaan juoksemisesta kovin perustanut, mutta tänä kesänä olen välillä koittanut saada enemmän itsestäni irti. Figo juoksee minulla juoksuvyössä kiinni ja Neppu juoksee irti. Figo on alkanut pikkuhiljaa tajuamaan, että kun juoksuvyö matkassa niin silloin ei pysähdellä puskiin nostelemaan koipea kun juostaan. Mukavasti jätkä ravaa edessäni ja hoputuksesta intoutuu kirimään vauhtia.Nepun juoksutyyliin joutuu kiinnittämään enempi huomiota, onneksi oivaltaa käskyn rrraville, niin puottaa askelluksensa reippaalle raville, eikä laukkaa humputtele koko ajan. Oikein mukavan tuntoista oli meno tänään.