Eilen käväistiin pallohallilla, tänään läheisen koulun pihalla. Eilen huomasin, että seuraaminen onnistui paremmin kun pahimmat höyryt oli purettu ruutuun jne. Tänään sama homma, otettiin viimeiseksi seuraamista ja a´vot! Hiljaista, kaunista seuraamista! Jee. Eli alkuun luoksetuloa. Kierrätin kartioita ja siitä stoppeja. Seisomiseen on alkanut löytyä napakkuutta, mutta se viimeinen silaus puuttuu vielä. Jatkukoon hinkkaus siis vielä eri variaatoin. Sitten ruutua. Meinasi varastaa merkiltä. Nyt siis otetaan VAAN sitä merkkiä vähän aikaa. Tämän kun muistais. Ja ruutuun pitäisi saada aina jollakin tavalla viivat merkattua. Eilen näkyi ekalla ruutuun menolla hieman ihmettelevän kalkkiviivaa..Viime kesänäkin oli jossain vaiheessa samanlaista ihmettelyä. Saatiin tänään hyviä ruutuun menoja, stoppaa hyvin ja maahan hyvin, kunhan vaan saadaan se menemäänkin varmasti sinne ruutuun. Lelu on välillä ollut ruudun takana ja sinne läpi juoksuja. Eli tällä viikolla hinkutetaan(vahvistetaan) vielä merkkiä ja ensi viikolla saisi joku (vink-vink) jo tulla liikkeenohjaajaksi sitten huutelemaan käskyjä häiriöksi. Vein sitten ohjatun kapulat ja otin pelkkiä merkille menoja ja siitä palkkaa. En tuotattanut kapulaa vaan leikittiin urakalla loppuun reippaasta merkille menosta. Vielä kaketsut ja näissä nyt tuotattaa ongelmaa pitkältä matkalta nousut. Eli läheltä varmat hyvät työskentelyt, pitkältä matkalta (15-17 askelta) epävarmuutta. Vapautin sitten heti ekan oikean vaihdon jälkeen taakse jätetylle namille. Kotona tunnari kerran ja oman toi. Nyt olen itsestäni taas huomannut että kehun jo Nepun tuodessa, pitää muistaa välillä pitää suu kiinnikin ja kehua vasta kun Neepu on luovuttamassa.