Ensin vähän seuraamista ja naksun kanssa maksua hyvästä paikasta. Tunnaria, ensin pari toistoa kahdella kapulalla, mutta näytti olevan liian piis of keik, niin lisäsin pari kapulaa lisää ja muutama toisto (lähetys n.3metrin päästä). Ennen lähetystä otin kääntymisen aina toisinpäin, kun N odotti paikallaan. Koitetaan tästä tehdä nyt ns. valmisteleva rutiini tunnariin. Nyt oli ajatusta pienessä päässä ja haisteli kapuloita. Pari kertaa ns. kokeili hampaillaan väärää, mutta vääräksi todettuaan jatkoi hommia ja nosti oman. Itse koitin ollla mahdollisimman rauhallinen ja vähäeleinen niin koirakin oli rauhallisempi toimiessaan. Naksutin heti oman nostosta. Nyt oli niinpäin että toistojen myötä meno parani, kun joskus on ollut niin että alkaa vinkuna ja hätäily. Merkille lähetyksiä muutamia toistoja. Palloa nakkelin palkaksi.