Sen verran pakkasta pidelly, että treenailut vähemmällä. Sisällä ennen ruokaa istu-maahan kaukoja. Tänään ulkosalla ajattelin ottaa pikaiseen kerran LM, suora LT ja LS. Muut ok, paitsi liikkeestä seisomisessa istua napsahti nätisti ekalla kerralla. *kele. Aina se keksii jotain ennen kisoja, että pitää olla peleko persiissä ettei se osaa sittenkään.. No liikkeestä seisomista piti sitten tietenkin ottaa muutama toisto emännän mielenrauhan palauttamiseksi..

Katsellaanpa sitten lauantaina seuraavan kerran jäikö kertaukset päähän vai mitä neiti näppärä keksii ;) Viikonloppuna tiedossa taas siis lähestulkoon samanlainen keikka kuin viime viikonloppuna. Huomenna ajellaan vaihteeksi Kiiminkiin veljen luo yökylään ja sieltä edelleen la aamuna Tornioon. Torniossa tokoillaan ja sunnuntaina käydään hilipasemassa yksi agi-startti Haukiputtaalla. Jostain kumman syystä uskon, että tulos on enempi odotettavissa Torniosta ;D