Lähinnä avon liikkeitä kertailtiin. Seuraamista, käännöksiä ja juoksua. Nyt ei ehken niin pahasti edistänyt juoksussa kuin aiemmin, mutta pää meinasi pyöriä välillä kuin pöllöllä. Tosin siellä oli taas koirakoita sikin sokin ympärillä treenaamassa, että saatiin kunnon häiriötreeniä taas. LM, LT suorana ja LS. Nämä ok. Liikkeestä seisomisen jätön jälkeen kiertelin ja kaartelin ympäri koiraakin ja tassukaan ei liikahtanut. Noutokapulaakin viskasin pari kertaa. Ekalla sylkäisi kapulan jalkoihin. Uusinnalla onnistui loppuun asti. Kaukoissa jätin lelun taakse. Kerran maasta istumaan nousu ja vapautus lelulle ja kerran istumasta maahan meno ja vapautus lelulle. Säpäkästi ja hyvin teki. Paikkamakuuseen saatiin myös mainio häiriötreeni. Menin piiloon ja olin siellä reilu 2min. Rivissä oli paljon muitakin koirakoita ja yksi henkilö käveleskeli vielä häiriönä koirien välistä. Hyvin pysyi paikoillaan, mutta ennakoi istumaan nousun, tämä johtunee siitä kun laitoin sivulle tullessa käden taskuun ottaakseni makupaloja. Otin vielä paikallaan istumista itsekseen pienen hetken. Itse siirryin vain vähän etäämmäksi. Ok.