.. Neppu söi iltaeväitänsä. Ladoin Nappuloiden päälle joululta jääneitä poropaistos-siivuja, niin neiti oli sitä mieltä, että eihän tätä evästä voi syödä. Näköjään kaikki uudet maut vähän kummastuttaa. Hetken emmittyään alkoi nappula kerrallaan napostelemaan ruokaansa ja kun oli saanut nappulat kaiveltua siivujen alta, lopulta massutteli myös ne siivutkin. Tai sitten se halusi säästellä parhaat palat viimeiseksi. Hassu elukka. Figolla meinasi jo tuskanhiki nousta pintaan, että eikö tuo pöljä elukka älyä syödä nopeampaa. =D

Ja sitten illan puuhasteluihin. Iltakaffelle Minnalle ajeltaessa käväisin matkalla Paavolan kentällä, siellä kun on tilaa paremmin ottaa ruutua kokonaisena. Muutamia lähetyksiä, välillä tyhjäänkin. Ihan hyvin menee, mutta ei ihan täydellisen suoraviivaista ollut. Sitten harjoiteltiin ruudusta seuraamaan tuloa. Muutama tulo meni hutiloinniksi, eli sinkosi liian ohi tullessa. Tämä pitää ottaa nyt enempi harjoittelun alle. Luoksetuloja muutama. Pari suoraa ja pari seiso-stopin kanssa. Näissä ei moitteita. Vauhtia piisasi. Seuraamisen tarkkomista nakin imutuksella, jotta saataisiin paikkaa paremmaksi.

Kotosalla illemmalla vähän kaukoja. Taas yksi väärä asento. Sekoittaa välillä istu ja ylös käskyt. Helpotin reeniä ja siirryin lähemmäksi. Nyt noin kymmenen askeleen päästä. Saatiin oikein hyviäkin vaihtoja. Helpotetaan nyt reenejä ja tarkotaan vaikka sisällä asentoja ja pidetään pikku-paussi kaukoissa, josko ne sitten muhisivat päässä. Kerran tunnari kokonaisena, otti oman ja toi loppuun asti. Tosin pitää kapulaa kuin sikaria suussa. Pitää nyt harjoitella kapulan ottamista oikea oppisesti suuhun, vaikka naksun avulla. Nakkelin vielä omaa kapulaa ja otettiin ihan sen tuontia. Joka kerralla toi tiputtamatta. Lopuksi ohjatun kapulan tuontia. Pitää hyvin, mutta vauhtia pitää saada lisää. Siinäpä ne tältä illalta.